tiistai 17. toukokuuta 2011

Nevöföget

Täytyy tunnustaa, että olin väärässä. Inka ei pilannutkaan mahdollisuuksiamme MM-kultaan. Käänteispsykologian kautta ajateltuna hän saattoi jopa parantaa voittomahdollisuuksia hämmentävillä mitali-onnitteluillaan välieräottelun jälkeen. Tai sitten Suomi olisi voittanut, vaikka haastattelijana olisi läpi kisojen ollut Marja Tyrni, joka olisi haastatteluissa vain avoimesti hiplannut itseään ja huudellut jotain torttuvitsejä. Repikää siitä käänteispsykologiaa.

Jokatapauksessa Suomi on maailmanmestari vuosimallia 2011. Nokelaiseen kohdistunut pieni kritiikkini sai hänet vihdoin osumaan maalitolppien väliin, ja hän saikin kunnian viimeistellä finaaliottelun voittomaalin. Tästä maalista minä otan kylmästi kaiken kunnian, joten voin hyvillä mielin todeta, että finaalivoitto oli täysin minun ansiotani. Olkaa siis hyvät. Kummola, lähetä se shekki piakkoin.

Ruotsin maalivahti Viktor Fasth valittiin lehdistön toimesta turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Vaikka moni finaaliottelun kuuden päästetyn maalin jälkeen valintaa kummaksuikin, on todettava, että arvokkaimman pelaajan titteli on hänelle täysin ansaittu. Olihan hän finaalissa eräs Suomen arvokkaimmista pelaajista.

Jarkko Immosen toisen erän viime sekuntien tasoitusmaalin jälkeen Suomen duunariosasto nosti profiiliaan. Nokelainen, Kapanen, Pyörälä ja Pihlström iskivät kaikki yhden kerran limpun Ruotsin verkkoon ja näin Suomi pääsi juhlistamaan 16 vuoden tauon jälkeen uutta, ikimuistoista maailmanmestaruutta. Tai no, ikimuistoista kaikille muille paitsi Pade Nurmiselle ja Anssi Salmelalle. Varsinkin Anssi Salmela osoitti kovassa ottelussa - ja kovassa paikassa uskomatonta venymiskykyä olemalla todella kovissa löylyissä jo heti pukukoppiin päästyään.

Maalikoostetta kelaillessa löysin myös syyn Suomen ylivoimaiseen voittoon. Pelaajien jo juhliessa kentällä bongasin katsomosta erikoisen hahmon. Ilmeisesti Seth Rogen oli pukeutunut Paaviksi ja tullut kannattamaan Suomea. Jos ei tuollaisen kannatuksen avulla voita niin jo on ihme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti