perjantai 27. toukokuuta 2011

MTV3 Scouttasi YLE:ä

Kuten kaikki jo varmasti tietävät, jääkiekon MM-kisojen tv-oikeudet ovat tulevaisuudessa siis rakkaalla MTV3:lla, ja se tuleekin näyttämään jo seuraavat MM-kisat. Asiasta on käyty paljon yleistä keskustelua: Näytetäänkö otteluja ilmaiskanavilla? Ei kai Saukko Saukkonen ole selostamassa? Ketkä pyörittävät kiekkostudiota? Nämä kysymykset ovat pyörineet varmasti jokaisen mielessä.

YLE on osaltaan vastannut jääkiekon MM-kisojen televisioinnista jo monien monien vuosien ajan. Näin ollen monet vakiokasvot ovat tulleet niin tutuiksi Suomen kansalle, ettei moni osaa kuvitella MM-kisoja ilman heitä. Onko MM-kisat oikeat MM-kisat ilman Mertsiä ja Suomis Tapsaa? MTV3 tietää mitä kansa ajattelee ja onkin toiminut asian puolesta. Sain nimittäin toimistooni mielenkiintoisen faksin. Siinä ei ilmennyt lähettäjää, mutta se ei varmaankaan ollut Matikaisen Pentiltä.

MTV3 on nimittäin nähtävästi scoutannut YLE:n kisatiimiä viime kisojen aikana. Sain kyseisen scottausraportin siis haltuuni, ja koen velvollisuudekseni jakaa se yleisölle.

Tahdon korostaa, että kyseinen asiakirja tuli minulle pyytämättä ja yllätyksenä.

Scouttaus #1 – Tapio Suominen
-         Todella tasaisesti suorittava veteraanipelaaja … On pelannut jo monet arvokisat … Ilmeisesti YLE:n kisatiimin paras pistemies, sillä pitää usein yllään muista erottuvaa, ylikirkkaasta peliasua … Oli aikanaan ehdoton kentän kuningas huikeilla pensseleillään … Käyttää visiiriä.

Scouttaus #2 – Niki Juusela
-         Vielä varsin nuori pelaaja, jolla on vyöllään kuitenkin jo useat arvokisat … Kompastuu usein omaan näppäryyteensä innokkuutensa vuoksi … Tarvitsee lisää varmuutta ja rauhallisuutta … Hänellä on ajoittain vaikeuksia hallita mailansa käyttöä, joka näkyy turhina korkea maila – ja huitomisrikkeinä … Kuin innokkaan kiltti Marty McSorley.

Scouttaus #3 – Antero Mertaranta
-         YLE:n kisajoukkueen pitkän linjan johtotähti … Alla monet arvoturnaukset, joskin erittäin vaihtelevalla tasolla … Sihtaus heikentynyt eikä hän osu maaliin enää kuin ennen … Sortuu usein pitkiin sooloiluihin … Pelinlukutaito joskus puutteellista ja näkemykset pelistä ajoittain varsin outoja … Ei sovellu NHL-jäille … Parhaimmillaan turnauspelaajana, pitkä liigakausi olisi liian rasittava … Käyttää omituista valko-sini –väristä visiiriä, joka saattaa aiheuttaa kummaksuntaa kansainvälisillä kentillä.

Scouttaus #4 – Jarmo Kekäläinen
-         YLE:n kisatiimin entinen NHL-vahvistus … Palasi kuitenkin viime kaudeksi antamaan näyttöjä kotimaiseen liigaan … Tähtäimenä edelleen NHL … Varmaotteinen omassa päässä … Pelaa kuitenkin usein jopa liian varman päälle ja onkin lähes robottimainen kiekkoilija … Ei välitä pikkukolhuista, ja ottaa naamaan kohdistuneet huitomisetkin vastaan kuin mies.

Scouttaus #5 – Jussi Saarinen
-         On ollut keräämässä jämäminuutteja neloskentässä … Todella epävarma kiekollisena, joka näkyy jatkuvina kiekonmenetyksinä ja takaiskuina … Suuria kommunikaatio-ongelmia pelatessa ulkomaalaisten pelaajien kanssa … Näyttää Duke Nukemilta … Duke Nukem toisaalta hoitaisi varmasti hänen roolinsa paremmin ... YLE:n kisatiimin ehdoton breaking point.
- NOTE: Älä laita samaan kenttään Chris Kunitzin ja Martin St. Louisin kanssa!

Scouttaus #6 – Inka Henelius
-         YLE:n joukkueen naispelaaja … Häntä vaivaa samanlaiset vakavat kommunikaatio-ongelmat vieraskielisten pelaajien kanssa … Treidiarvo negatiivinen … Ei omaa riittävästi kunnianhimoa … Ei tunnu hamuavan voittoa niin paljoa kuin olisi tarve huipputasolla … Muistuttaa otteiltaan Janne Niinimaata, on ilmeisesti myös samaa sukupuolta.

Scouttaus #7 – Mika Nieminen
-         Kisojen ensikertalainen … Videoscouttauksen perusteella hän on pelaaja, jolta löytyy niin sanotusti munaa … Pelasi kuitenkin heikot kisat … Sortuu jatkuvasti huonoihin, sattumanvaraisiin ratkaisuihin … Tykkää todistetusti esiintyä alaosattomissa, joka voi olla kiellettyä muissa liigoissa … Huono rangaistuslaukauksissa.

1 kommentti: